|
Post by Lumivuoret on Nov 27, 2016 10:04:46 GMT
Kiitos Jannica laulusta, ihan rupesi hymyilyttämään! Arvonta suoritetaan tämän illan aikana ja ilmoitan voittajalle s-postilla.
|
|
|
Post by ✠ Knight R. on Nov 28, 2016 9:45:38 GMT
TUOTOS 5. Istuin jännittyneesti mustan orin selässä ja hermostuneisuus ilmeni hevosessa, kun upea musta ravasi jäykin askelin eteenpäin. Päälläni oleva hopeanvalkea viitta verenpunaisin kuvioin hehkusi hämäryyden keskellä kuun osuessa meihin. Kaapu peitti pikimustan hevosen takaosan, mutta ei onneksi häirinnyt hevosen upeita liikkeitä. Pimeys oli vahvasti läsnä ja pidin kylmän katseeni hupun alta. Pakkanen kirveli sisälläni ja yritin rentoutua ratsun selässä. Lunta sateli lumoavasti maahan ja peitti koko metsätien havupuiden lomaan. Hiekkatie oli haudanhiljainen ja matkalla ei tullut ainuttakaan autoa vastaan. Hevonen oli kylmyyttäkin rauhallisempi ja sai ravata omaa tahtiaan vapain ohjin. Silti ori kuunteli jokaista apuani ja hain kokoajan syvempää istuntaa vanhanaikaisessa satulassa, mahdollisemman lähelle hevosta. Ratsukot alkoivat hidastaa ja Daivarin totteli apujani kuuliaisesti. Laahulla sytytimme nuotion ja liekit toivat haavemaista tunnelmaa pimeään metsään. Ori seisoi ylväästi vierelläni ohjaset maahan pudotettuna. Ori ei vastannut tuntemattomien hirnauksiin ja antoi uusien hevosten vapaasti koskettaa itseään. Kylmäsydäminen ori ei tammoihin päin ja muille oreille luimi muutaman kerran. Ori vihasi ylimääräistä huomiota. Pian oli aika jatkaa matkaa ja hyppäsin korskean orin selkään. Pyysin taas lupaa tulla viimeisenä turvallisuuden takia. Synkkä hämäryys alkoi vähitellen muuttua yön pimeydeksi. En ollut varautunut kunnolla, mutta syntisen valkea viittani hohti haaleasti pimeyden keskellä - samoin orin valkeanahkaiset varusteet hopeisin soljin. Sorruin laittamaan hevoselle verenpunaisen huovan satulan alle, mutta en ollut jouluihmisiä laisinkaan. Kävelimme tuiskun halki eteenpäin ja muita seuratan pyysin oria ravaamaan. Ravi oli rentoa ja ylvästä. Orin kaviot upposivat lumeen ja hevonen oli varma askelistaan - ei liukastunut tai epäröinyt ollenkaan. Metsäpolulla ravaaminen mustan orin selässä valkea kaapu päällä oli kuin suoraan satukirjasta. Haaveilun aikana olin törmäämässä tuntemattomaan ratsukkoon, mutta suuri musta palautti minut ajan tasalle nousemalla pystyyn. Kiitin oria ja katsoin muita nolona. Vika ei ollut hevosessa, vaan minussa. Kävelyn jälkeen suuri peltoaukea avautui edessämme. Kultaiset heinänkorret pilkottivat hangen alta ja toiset ratsukot kavahtivat laukkaan. Tyynen rauhallinen ori ei ollut aikeissa lähteä laukkaavien ratsukoiden perään, vaan odotteli käskyäni kaikessa rauhassa. Huimapäät kiisivät puolessa välissä peltoa, harrastajat hölköttivät rauhassa ja pelkurit ravasivat perässä. Viimein annoin orille käskyn. Ori ponnistu voimakkaaseen laukkaan ja laukkasi rennossa tahdissa. Laukka oli ylvästä, kun ori pää korkealla harppoi etujaloillaan voimakkaasti eteenpäin täydellisessä ryhdissä. Kiharainen paksu harja hulmusi askelluksen tahdissa. Ohitimme muutaman ravaavan ratsukon ja ori ei katsonut edespäin. Uppuduin ajatuksiimme ja ori alkoi automaattisesti hidastaa ravin kautta käyntiin ja siitä pysähdykseen, kun saavutimme havumetsän reunan. Odottelimme muiden tuloa ja pian lähdimme kohti lopullista päämääräämme, Lumivuoren tallia.
|
|